Hupsista. On taas kulunut mukavasti aikaa edellisestä kirjoituksesta. Asiaa on ollut, mutta aikaa ei muka ole riittänyt tänne kirjoittamiseen vaikka ostin oman koneen rippilahjaksi saamilla rahoilla :)

4.4 oli siis erkkari. Demo sai elämänsä toisen H:n!! On mukamas koon ylärajalla!! Ihanne shelttiuroksella on 37-38cm ja Demohan on 38cm!! Ja toinen oli liikkeet, mutta se oli arvattavissa, koska Töpön takaliikkeet on ollut jo pitkään todella ahtaat jalkojen jumiuden takia, mutta nyt olen hieronut niitä 2-4 kertaa viikossa ja alkaa helpottamaan!
8.4 Oltiinkin agilityn siasta junior handler koulutuksessa. Töppö ja Laku näki toisensa pitkästä aikaa ja kohtaaminen(ainakin Lakun mielestä) oli ihanaa! Tällä kertaa harjoiteltiin tekemään L,T,8,kolmio ja edes takaisin. Demo oli ensin vähän ihmeissään, eikä meinannu toimia ja viimeeksihän myö ollaan kunnolla yhessä tehty näyttely juttuja messarissa, eli kauan sitten!! Kuitenkin kaikki sujui todella hyvin ja omasta mielestä virheitä ei tullut! Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa tutulle kentälle(tosin todella kiviselle sellaiselle) ja nähdä Eevi, Minna, Jaana, Mia ja muita tuttuja sekä tehdä siellä juttuja joista tykkää ja joita ei ole pitkään aikaan tehnyt!!! Ensi viikolla minä menen taas, mutta omia koiria ei saa olla joten Töppö jää kotiin keräämään voimia sunnuntain(26.4) Lahden reissua varten :D
10.4 Käytiin pitkästä aikaa treenaamassa Elinan kanssa yhdessä. Demo teki TOKO-liikkeitä paremmin, kun pitkiin aikoihin! Ehkä seuraamiseen saatiin intoa pallon avulla. Demohan on tunnetusti pallohullu ja sai palloja synttärilahjaksi ja nyt sitten kokeiltiin niiden tehoa tokossa.. Kyllä oli taas ihanaa nähdä Töppö tekemässä tokoa :) Liikkeet onnistui todella hyvin ja jopa liikkeestä maahan meno ja paikalla pysyminen TODELLA lähellä Lakua onnistui!! Oli taas ihanaa nähdä Elinan ja Lakun täydellistä TOKOa!! Ja Ellu ei usko vieläkään, että ne on valmiita kisoihin!!
Huomenna(13.4) mennään Lappeenrantaan näyttelyyn ja omistajaa jännittää ihan kamalasti se, että en enää osaa näyttely juttuja!! Sen lisäksi uroksia on vaan 8kpl!! Tuomari tosin on sellainen, että sieltä voi tulla mitä vaan!! Ja se lisää jännitystä entisestään!! Mutta siitä lisää sitten myöhemmin :)
On taas pitkästä aikaa mukava päästä näyttelyihin, sillä Lappeenrantaan on tulossa sekä kasvattaja-Anita sekä Esteri!! Ihanaa nähdä Scott ja Iris-serkku!!

Tuli taas aika pitkä teksti, mutta oli niin paljon asiaa.. ;)

Sini ja Demo-Töppö